Blogi

  • Ukkonen

    Taisi sataa koko yö, ainenkin melkein. Toisaalta mistä minä sen tietäisin koska nukuin. Aamulla jyrisi ja paukkui ja satoi, se on ainenkin varma.

    Noustiin ylös puoli 10 niinkuin joka ikinen aamu. Taivas oli harmaa ja musta. Lämpötila +20. Niin sitten lähdin aamulenkille ja nauratti kun muilla on pitkäähousua, huppareita ja fleecejä ja mulla…mekko🤷‍♀️ no en kai mä pukeudu kuin talvisodassa jos täällä on Suomen kesä.
    Päivällä alkoi taas sade ja myräkkä. Sohvi pelkäsi mutta Siiri jatkoi kuorsaamista

    Se täällä on ihmeellistä, että Suomessa kun sataa niin lämpötila tippuu ja kyllähän siinä kylmä tulee. Täällä ei mitään eroa. Otin oikein sadetta pitävän takin mukaan päivälenkille. Ihan turhaa, sen saattoi kietoa vyötärölle. Aurinko pilkisteli ihmiset kipittivät rannalle. Me tehtiin lenkki ja istuin pihalle tuoliin auringonottoa varten.

    Muuta ihmeellistä täällä ei ole tapahtunutkaan. Ai niin, eilen kävin täydellisessä hieronnassa. Voi että teki hyvää. Kaikki suru ja stressi on takertunut mun kroppaan niin kuin ei saisi henkeä.

    Päivän pelasti Heidi joka soitti kuulumiset ja totesin, että on ihana nauraa❤️

    Synkkää mutta lämmintä
  • Teltan pystytys (uhka vai mahdollisuus?)

    Eilen oli upea, lämmin päivä. Aurinko paistoi kirkkaan, kreikansinisen taivaan täydeltä. Muut menivät rannalle mutta me otettiin fillarit ja ajettiin 2km kylään. Oli kivaa hengailla ”turisti”kadulla ja ostin jopa yhdestä turistikaupasta muutaman jutun. Siliteltiin kissoja( ystävällisiä sellaisia), juotiin frappet maidolla ja käytiin mini marketissa. Sellaista jouten oloa, hengailua ja velttoilua ilman koiria.

    Ihanaa
    Pikku purtilot
    Pinsetit, kaulakoru sekä avaimenperä
    The cat

    Sitten palattiin takaisin autolle. Syötiin kinkku-juustopiirakat ja sinne olikin tälläkertaa laitettu tomaattikastiketta. Ei ei ja ei. Ei terveellisyyttä niiden suhteen. Paljon juustoa, kinkun voisi jättää pois mutta pinaattia voisi laittaa…

    Siinä sitten tuumittiin, että olisi aika pystyttää näppärästi teltta joka ostettiin Puolasta. Teltta joka on helppo koota eikä viitsitty harjoitella sitä paikan päällä vaikka olisi ollut mahdollisuus. Ja olisi muuten kannattanut…

    Siinä sitten paketti auki ja käyttöohjeet. Laita markiisin reunaan kiinni. Kumpaan reunaan, eteen vai taakse? Molemmat testattiin jonka johdosta isännän sormi aukesi (ei yllätä ketään) ja koska ystäväämme Teemua ei ollut mukana niin kukaan ei laittanut laastaria.

    Sen jälkeen kun teltta saatiin yhteen väliin tungettua( Petu sai)niin huomattiin, että se on väärinpäin . Ja uusi yritys. Sen jälkeen huomattiin, että se on liian leveä markiisiin nähden. Jatkettiin silti puurtamista. Ilmapumppu puhkui siihen ilmaa (tuli mukana) ja hommasta ei silti meinaa tulla mitään.
    Imukupit toisella puolella toimi hyvin mutta toisella sivulla ei sinne päinkään. Siinä otettiin mustekala avuksi ja kiinnitettiin puolisko autoon. Kunnes naruja kiristäessä sivu repesi….

    Amatimes työkalut
    Kyllä tää tästä
    Ei näytä hyvälle, ei yhtään
    Lopputulos

    Annettiin teltta vakiasukkaalle. Kreikkalainen oli iloinen ja häntä ei haitannut, että siinä oli verta, hikeä sekä repeämä. Lupasi meille kiitokseksi öljyä hänen oliivitarhaltaan.

    Saatiin 5litraa öljyä, kasa tomaatteja, kurkkua sekä salaattia.
    Salaatti

    Joten naapuri oli tyytyväinen, meillä mahat täys herkkua ja kaikilla hyvä mieli❤️

  • Lapsi vai aikuinen

    Varmaan kaikki muistaa lapsena saamansa varoituksen: älä laita kieltä pakkasella metalliin. Ensinnäkin ,kuka sellaista tekisikään mutta kun siitä varoitettiin niin pitihän se tehdä. Jotkut oppii kerrasta ja jotkut ei ikinä. Muistaisin, että mä laitoin kielen matontamppaustelineeseen ainenkin kolme kertaa. Ajattelin, että asia riippuu pakkasasteesta. Jos on mieto pakkanen niin se ei jää kiinni. Jäi. Jos on kova pakkanen niin ei jää kiinni. Jäi. Turha kai mainita jääkö kieli kiinni keskikovalla pakkasella🤷‍♀️jää se.

    Tai sitten jäihin meno. Älä mene heikolle jäälle. Minä ja ystäväni mentiin kansakoulussa aidan toiselle puolelle (joka oli kielletty) ja siellä oli lätäkkö jäässä. No mitä sitten, sehän on vain lätäkkö. Lumpsahdus vain ja Sue tippui vyötäröä myöten ”lätäkköön”. Siitä sitten märkänä luokkaan. En kai nyt voinut kertoa tapahtumasta koska olisin saanut jälki-istuntoa🤷‍♀️ Siinä sitten palelin tunnin tai kaksi ja kotiin. Äiti antoi kotiarestia mutta eipä sillä väliä ollut, sillä vilustuminen kaatoi mut sänkyyn.

    No nyt sitten viisaana ”aikuisena” täällä Finikoundassa eteeni on osunut joka päivä oliivipuita. Olen maistanut ihan vaaleanvihreitä suoraan puusta. Herranjumala miten hirveitä. Mutta jos maistaisi tummanvihreitä🤢pakko koittaa noita vaalean mustia. Apua, minkä makuisia. Ja eilen taas yritys: pikimusta🤮. Sanomattakin on selvää, ettei suoraan puusta saatavat oliivit ole syötäviä. Mutta mut tuntien koitan taas joku päivä. Jos se vaikka riippuu puusta ja maaperästä😂

    Kaktus. Kaikki tietävät, että siinä on piikkejä ja ne pistää. Mutta entä nämä ihanat kakutukseen hedelmät. Jotkut vielä vihreitä, jotkut jo tummanpunaisia. Niitähän syödään minun käsityksen mukaan. Eilen sitten kävelyllä oli pakko testata. Tartuin hedelmään ja sehän on sileä. Huusin Petulle, että tule katsomaan: Nää hedelmät ovat ihanan sileitä. Ja sen jälkeen huikkasin nopeasti, ei mitään. Antaa olla. Älä tule. No,ehtihän se sitten paikalle kysymään mitä nyt taas? Mun sormet olivat täynnä hienon hienoja piikkejä. Piikkejä mitä et näe mutta tunnet ne esimerkiksi huulilla. Siinä sitten leirintäalueelle päin kävellessä nypin niitä hampailla ja yritin syleskellä pois. Lopputuloksena mulla oli piikkejä kielessä että sormissa😂😂😂😂

    Sellaista eilen sateen, myrskyn ja silti lämpimän päivän asiat. Ei sen suurempaa tapahtunut. Jännityksellä odotan tätä päivää…

    Oliivit
    Eilistä tunnelmaa
  • Aina sattuu ja tapahtuu

    Mehän oltiin saatu varoitus Englantilaisilta (joiden ihanalla paikalla nyt ollaan), että varokaa mustavalkoista kissaa. Se hyökkää koirien päälle. Eilen illalla se sitten tapahtui. Tultiin pimeässä iltalenkiltä ja yhtäkkiä Siiri äkäsi kissat. Se ryntäsi niitä päin ja muut juoksivat karkuun mutta mustavalkoinen hyökkäsi. Petu huitasi kattia päin ja veti Siiri parkaa lähemmäksi. Kaiken huippu oli se ,kun me Sohvin kanssa tultiin perässä niin näin sivusilmällä mustavalkoisen syöksyvän Sohvin kimppuun takaapäin. Nopea reaktio ja huiskiminen niin Sohvi pelastui. Sohvi ei ehtinyt edes tajuta saatikka nähdä koko kissaa. Siirille tuli pieni haava vasemman silmän alle. Onneksi ei osunut silmään…

    Koirat ja kissat. Siiri rakastaa kissoja. Sillä oli Hangossa hyvä ystäväkin nimeltä Piupau. Kun Piupaun aika oli lähteä niin sitä etsittiin kyllä pitkään joka paikasta. Se on vaan niin hankalaa sanoa kissalle ,että hei! Me vaan rakastetaan sua kun rynnätään kissojen luo niin että pöydät lentelee kuin pahimmassa kapakka tappelussa 😂

    Siiri edessä ja Sohvi on tehnyt kulmaan oman pesän

    Viime yö nukuttiin huonosti varmaan kaikki kolme. Siirin unia ei mikään häiritse mutta Sohvia ja meitä ihmisiä helposti jännittää. Viime yönä nimittäin tuuli kovaa kuten nytkin. Markiisi paukkuja lepatti. Oltiin varmoja ,että aamulla se on rusetilla maassa ja meillä on muutaman tuhannen ostos edessä😱🙈 mutta turhaan jännitettiin sillä aamulla kamat olivat paikoillaan markiisin myöten🙏🏻🤗

    Tämän aamun hauskuus tulee tässä. Aamiaisen jälkeen keräsin astiat tiskivasuun ja lähdin kuten joka aamu kävelemään tiskipaikalle. Ja kuten joka aamu kävelen sen ohi😂 Siinä oli muutama työmies hommissa joille toivotin Kalimerat ja jatkoin kävelyä. Kuulin vihellystä ja hetken ajattelin, että wow mulle vihelletään. Siitä on nimittäin vuosisatoja kun niin on tapahtunut joten ei se voinut minua koskea ja jatkoin kävelyä vasu heiluen. Mies juoksi perääni (siis vihellys koski minua😱) ja sanoi, että madam tiskipaikka on ohitettu jo aikoja sitten ja osoitti taaksepäin😂😂😂

    Luulenpa, että joku kaunis tai pilvinen aamu löydän itseni ja astiat rannalta🤷‍♀️

    Mutta kun ihmisellä ainenkin mulla on aina 100 ajatusta mielessä. Nykin mietin miten on mahdollista ,että tuulee kuin turskan pyrstöstä ja taivas on pilvinen ja synkkä mutta lämpötila on +21, päällä on mekko eikä ole edes vilu . Suomessa saisi kyllä vetää takkia päälle tässä kohtaa.

    Siinä tämän aamun päivitykset. Mukavaa viikonloppua❤️

  • Tuulinen päivä

    Herättiin pilvisen taivaan alla. Lämmintä oli +16 joten varmuuden vuoksi laitoin takin päälle. Se oli virhe. Ensinnäkin heti auton takana meitä odotti 2 kissaa. Mikä huuto ja syöksy kahdelta tyttötollerilta emäntä perässä. Siinä kohtaa jos joku vielä nukkui, niin ei nukkunut enää😂 muidenkin koirat havahtuivat kissahälyytykseen ja 🤷‍♀️mitä tähän nyt voi sanoa.

    Siitä sitten siirryttiin sulavasti( mummo kiskoi toiseen ja juniori toiseen suuntaan) samalla nämä kaksi edellä mainittua imuroivat kaiken suuhunsa mitä löysivät. Siinä kohtaa kun päästiin leirintäalueelta ulos niin tällä mummolla oli tuskanhiki niin päässä kuin kainaloissa😂.

    Muutaman tunnin päästä koko pesue lähti rantalenkille. ”Meidän” ranta on noin 4km pitkä ja me ollaan sen puolessa välissä. Tuuli oli melko kova (huomenna kovempi) mutta lämmin, meri kuohui ja aallot pauhasivat mutta vesi oli lämmintä. Niinpä me neljä sankaria taivallettiin eteenpäin. Yksi meistä meni uimaan (Siiri mummo)ja onneksi oli flexissä kiinni muuten aallot olisi vieneet mummon. Sohvi oli shokissa kun aallot ylsivät niin korkealle, että pienen noutajan tassut kastuivat. Kaikki kun eivät voi olla hurjapäitä🤷‍♀️.

    Harjoitellaan rantaelämää
    Kohta lähden
    Isoja aaltoja täällä maailmalla
    Rantataidetta
    Sitä samaa
    Ranta päättyy
    Toinen pää on tuolla

    Kun palattiin autolle niin googletettiin jo leirintäalueen vaihtamista. Oltiin kyllästytty tähän varapaikkaan ja odotteluun. Varsinkin koska täällä ei ole kuin muutama paikka johon haluttaisiin. Sitten päätettiin käydä respassa kysymässä what about our place? Tyttö hymyili ja sanoi, että corner place on teidän. WHAAT!!!!! Sitä paikkaa oltiin haluttu ja kysytty mutta oli varattu jollekin. No nyt nainen ja mies nauroi meille jes, it’s yours. Ei kuuleman ollut piilokamera eikä vitsi vaan totista totta.

    Laukattiin autolle ja alettiin hyysäämään tavaroita paikoilleen uuteen paikkaan. Lisäkuva tulee kun saadaan teltta joskus pystyyn ja se onkin toinen juttu se.

    Siiri uudessa paikassa
    Aurinko laskee
    Iso tontti
    Ympärillä vain kaksi oliivitarhaa
  • Ravintolassa syöminen (vai juominen osa 2)

    Tänään siis on tiistai. On sadellut niinkuin eilenkin mutta lämpöä +21. Ihana ilma, kosteaa mutta lämmintä. Kävin eilen illalla uimassa mutta tänään en ehtinyt,koska Petu oli päättänyt ,että mennään nyt meidän leirintä-alueen ravintolaan kun se on kerran auki. Niitä päivä meni lenkkeillessä ja sadetta pidellen .

    Kukkia❤️
    Kaisloja
    Ranta
    Pesukoneet ja kuivurit
    Meillä on myös kissojen baari
    Meidän paikka kunnes löydetään parempi. Kas kun ei ollut varausta niin silloin ihmetellään.

    Sitten oli aika lähteä ravintolaan. Mä menin edeltä ja valitsin yhden kahden hengen pöydän. Onkos teillä Reservation kysyi tarjoilijamme. Petukin saapui paikalle ja saimme jäädä. Oltiin ihan ihmeissämme uusina asiakkaina (muut talvehtijat ovat tietty tietoisia miten toimitaan vuosien kokemuksen jälkeen). Meidän vieressä olevat mukavat Englantilaiset olivat tulossa myös ,mutta valitsivat sitten take awayn kun tarjoilija sanoi, että myöhemmin löytyy pöytä.

    Saatiin sitten meidän ruuat eteen. Petu kysyi ,että syövätkö Kreikkalaiset todella näin paljon😱koska oltiin ihan täynnä. Mutta pääasia oli, että saatiin juoda viiniä😂

    Jouduttiin (koirien onneksi) taas ottamaan kakkapussiin loput ruuat. Englantilainen naapurimme nauroi esitellessäni meidän kakkapussia ,että noin hekin tekevät(heillä koiria 3). Se lohduttaa hyvinkin paljon, että on muitakin jotka salakuljettaa koirille evästä😂❤️

    Tsatsiki leivällä. Ihanaa❤️
    Mun pieni pihvi juustojauhelihapihvi(varmaan 500g.

    Tästä juontaa otsikko 1 ja osa 2. Onko meille ravintolassa syöminen nyt siksi, että saa juoda viiniä vai syömisen iloa? No tänään se ei ollut syömisen iloa. Palvelu oli huonoa (joten no tippiä) ruoka oli ” keskinkertaista” ihan yes muttei tee mieli enempää. Silloin mun mielestä kaikki ei ole kohdallaan. Sen tietää ainenkin kaikki ravintolassa töissä olleet ja varmasti muutkin. Jollet jää vatsa pinkeänä kaipaamaan jotain ,edes uutta käyntiä niin se ei ehkä mennyt niinkuin piti.

    No, mentiin sitten kaupan kautta ja ostettiin puolitoistalitraa valkkaria 6.20€(kaupasta saa 3.20€) ja mentiin autolle kaatamaan tytöille annokset kuppeihin.

    Eli tänään oli vastaus

    Kissoja kaikkialla

    Viini voitti ja ruoka jäi kakkoseksi. No huomenna on kotiruokaa ilman viiniä🤷‍♀️😂

  • Ravintolassa syöminen (vai juominen?)

    Meidän leirintä-alue on alkanut talvehtimaan ja sen johdosta ravintola on auki ti-to. Mehän tultiin tänne viime perjantaina ja oltiin kovaa kyytiä menossa raflaan syömään niin jopas tuli pettymys koska se oli kiinni.

    Onneksi tästä paikasta on 2km kylään ja fillarillahan sen polkaisee vauhdilla.

    Sunnuntaina meillä oli sellainen ilta. Hypättiin pyörien selkään ja kurvattiin paikalliseen Italialaiseen jonka omisti Italialainen ja henkilökunta oli Italiasta . Forza Napoli luki seinällä ja kaikki oli🤷‍♀️no italialaista eli ihanaa.
    Ciao ,hän huusi saman tien kun tultiin pyörillä. Otti meidät vastaan italiaa puhuen ja tarvii sanoa, että kihisin onnesta kun sain suustani tulemaan tuota ihmeellistä ja kaunista Italian kieltä. Alkuun Bruchetta(paahdetut leivät jonka päällä tomattihakkelusta ja valkosipulia sekä tietty oliiviöljyä). Jumankauta ,että oli hyvää. Valkosipulia ei säästelty ja kaikki oli vain just perfetto❤️

    Pääruokana oli Petulle pasta carbonara ja mä söin penne alla pompdori. Valkkaria puoli litraa ja jälkkäriksi Limoncellot. Ja hauskaa siellä oli

    Kun ei yksinkertaisesti ehdi, muista kuvata niin tässä lopputulos .

    Italiaano katsoi meidän pyöriä ja totesi niitä loistavaksi koska eivät ole sähköpyöriä. Haki viereen omansa ,keltaisen maastopyörän(tosin jäykkäperäisen) meillähän on täysjoustot🤷‍♀️👌ja sitten keskusteltiin, ettei pyöräilyksi voi kutsua sähköpyöräilyä. Jos haluat kuntoa niin se on tavallinen pyörä , päivitteli signor.
    Sieltä sitten pyöräiltiin takasin autollemme. Ja Camping alueella oli vielä kauppa auki niin tottakai me oman onnemme Virtaset ostettiin Ouzo pullo. Hauskaa oli pullon loppuun asti jonka jälkeen alkoi keskustelu isolla Koolla.

    Päätettiin sitten seuraavana päivänä, että tästä lähtein viiniä menee vain jos syödään ulkona/tai viikonloppuisin.

    Tänään oli kävelyä (kuten joka ikinen päivä) tyttöjen kanssa. Sain napsittua muutaman kuvankin.

    Meidän ranta(osa siitä)
    Ranta toiseen suuntaan
    Rakkaat rannalla
    Tarinaa rannasta
    Kylä vuorilla

  • Foinikountas Camping Thines

    Eilen saavuttiin tänne Peloponnesoksen kärkeen leirintäalueelle joka on koko talven auki. Täällä nimittäin leirintäalueet sulkevat ovensa syys-marraskuussa yleensä ottaen.

    Ensin meille sanottiin , ettei ole tilaa. Mutta kun älysin esittää asian niin ,että olemme ehkä jopa maaliskuun loppuun niin silloin takahuoneesta kuului miehen ääni. Hän haistoi hyvät rahat ja lähti kiertämään aluetta mihin laittaa meidät. Paikka löytyikin, eli olemme nyt jonkun toisen paikalla ja odotamme koska joku lähtisi johon me pääsemme.

    Tämä on kyllä meille ihan hyvä paikka vaikka koko ajaksi mutta tähän ei vaan saa meidän uutta Puolan ostosta eli telttaa pystyyn. Ei kyllä olla sitä testattukkaan käykö se edes meille😂🤷‍♀️

    Ihmiset täällä ovat todella ystävällisiä. Henkilökunta on ihan huippua ja muut leiriytyjät myös. Paljon koiria (ja kissoja) englantilaisia sekä saksalaisia.

    Tänään oli pilvisempi päivä niin käveltiin tyttöjen kanssa kylään johon on 2km. Tuli mukava päivälenkki. Ainoa, että meillä ihmisillä on selät kipeät niin meillä ei ollut ihan niin mukavaa kuin tytöillä (paljon rapsutuksia, uusia hajuja ja kissan💩syötäväksi).

    Tällainen osui silmään
    Rujo mutta kaunotar
    Kauniimpi
    Satama ja Sohvi
    Ihanaa
    Sievä
    Ovet❤️
    Tytöt ja poika❤️❤️❤️
    Ruusut kukkii
  • Kalyvia Peloponnisos

    Eilen tosiaan tehtiin hurmaavan hiljaiseen ja kauniiseen kylään iltalenkki. Tavattiin muutama koira ja tytöt rakastuivat hurmaavan näköiseen (ehkä osa saksanseisojaa) poikaan.

    Ennen iltalenkkiä nähtiin kun Sveitsiläisten pieni pakettiauto leiriytyi meidän lähelle. Jouduttiin kaksi kertaa todistamaan kun autosta tullut rouva kyykistyi puskaan välittämättä että me nähtiin. Miten se onkin niin ihmeellistä? Miehet kuseksii mihin vain mutta sitä ei odota naiselta…

    Ja varsinkin kun tulee mieleen,että oliko hän 💩 josta aletaan saada tarpeeksi🤬

    Aamulla lähdettiin sitten liikkeelle. Todettiin, että siihen ensimmäiseen paikkaan ei ehkä meidän autolla päästäkään. Joten lähdettiin kohti leirintäaluetta. Mikä sen nimi ikinä olikaan, ei miellyttänyt meitä. Alue oli oliivilehdossa (romanttista) mutta kaikki oksat raapisivat meidän auton naarmuille ,pahimmassa tapauksessa irtoaisi markiisi ja tulisi kallis leiriintyminen. Vuorokausi olisi ollut 27€/vrk. Väkeä oli paljon ja parhaat paikat (ei oksia) oli jo viety joten jatkettiin matkaa.

    Dimitrios ajautunut ja jätetty rannikolle 1981
    On olemassa tarinoita,että alus olisi ollut salakuljettajien käytössä(tupakka) mutta tarkka tapahtumaketju on osin hämärän peitossa

    Onneksi jatkettiin koska on turhaa jäädä paikkaan mikä ei tunnu omalta.

    Nähtiin ylhäältä käsin tuo mahtava hylky jonka ympärillä pyöri ihmisiä. On se hurjan näköinen.

    Petu löysi paikan mistä saadaan vettä. Ajettiin niin kapeaa ja niin mutkaisaa tietä, että tähänastiset tiet ovat sittenkin valtaväyliä😂 ajateltiin (eli toivottiin) ,että tie on yksisuuntainen. Kukaan ei tullut onneksi vastaan ja löydettiin kirkko joka ikävä kyllä oli suljettu mutta sen pihalta sai vettä. Vieressä oli myös upea linnoitus mutta sen portti oli suljettu kettingillä.

    Päästiin lopulta polkuajelulta pois ja löydettiin tämä hurmaavan ihan ranta. Tytöt uivat kuin merihevoset konsanaan ja me katsotaan uimista sitten huomenna.

    Nyt katsotaan kun aurinko on laskenut , koska kylissä syttyy valot.

    Tänään oli aika rankka päivä. Herään nykyisin yöllä ja viime yö valvoin muutaman tunnin miettien isääni. Ehkä tämä joskus helpottaa.

    Siiri mummeli
    Kiva ranta
    Imurointi ja mattojen ravistuspäivä
    Pieni palmu

    Kalinixta❤️

  • iltakuvia

    Käytiin vielä tässä hurmaavassa kylässä iltakävelyllä ja kuvailemassa kaikkea ihanaa.
    Tavattiin taas kissoja (joita haukutaan innoissaan) ja parit vapaana kävelevät koirat. Olivat kyllä pannat kaulassa. Komea poika hurmaantui meidän blondeihin ja näytti näitä tyttöjäkin kiinnostavan❤️

    Hurmaava herrasmies
    Satamaa
    Nämä talot❤️
    Satoja vuosia vanhoja eukalyptus puita
    Aalonmurtaja