Tultiin Camping Hellakseen keskiviikko-iltana ja huomenna lauantaina kerätään leiri kasaan ja jatketaan matkaa alaspäin. Aikomuksena on mennä puskaparkkiin n.150km päähän. Löydettiin se Park 4night sivuilta. Tosin meidät tuntien voidaan mennä ihan minne vain.
Eilen illalla käytiin leirintäalueella syömässä. Puol pulloa viiniä, Saganagi(paistettua juustoa) Stifado(lihapata) ja täytetyt paprika ja tomaatti. Jälkkärit jäi syömättä. Ruoka oli hyvää eikä hinta hirvittänyt 37€😱
Yöllä alkoi sade. Välillä tihutti ja välillä ropisi. Lämmintä oli kuitenkin 21 kun lähdin ulkoilemaan tyttöjen kanssa.
Se mikä ei mene kaaliin on kakkojen keräämättä jättäminen. Muuten täällä on niin siistiä ja kivat paikat mihin viedä koirat kakalle. Sääli,etteivät ihmiset korjaa kakkoja, me ainenkin korjataan.
Nyt on +25 lämmintä, puolipilvistä ja vähän painostavaa. Yöksi luvattu taas sadetta. Ja tosiaan luin jostain Kreikkalaisesta uutisesta ,että myrsky lähestyy meitä. Sunnuntaihin asti pitäisi ainenkin sadella. Taitaa tulla Portugalista päin koska sinne on annettu hirmuinen myrskyvaroitus.
Jos ikinä kukaan teistä karavaanailee tänne päin niin lämmin suositus tälle leirintäalueelle. Acsi- kortilla tähän aikaa 25€/vrk. On lämpimät vedet, upeat vessat ja suihkut, ihanat pitäjät, pesukoneet ja sähköt. Ja mikä ilmapiiri. Mä olen ihan rakastunut, enkä haluaisi lähteä täältä minnekään😂 mutta Petu lohdutti ,että löydetään varmasti muitakin kivoja paikkoja.
Mikä hauskinta (tai ei välttämättä🙈) on se ,että noi Tollerit syövät puista pudonneita oliiveja kivineen kuin parastakin herkkua. Ja jokaikinen täällä on kuullut niiden kiljumisen(tollon normaali ääni😂) ja haukkumisen ja silti ihmiset hymyilevät niille ystävällisesti (samalla kun me mietitään niiden kuristamista ja taljojen tekemistä)










Jätä kommentti